|
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 |
19.05.2012 - 09:50
Olen sanut lisää kasseja valimiiksi, Pari oikein kesäsitä , ainakin minusta. ( ovat vielä silitystä vaille). Lisää teren koko ajan, että saan varastotni kankaat pikkuhijljaa pois. Näin pääsee sitten ostamaan uusia
08.05.2012 - 18:06
Samanmallisen kassin tein äidilleni joululahjaksi janyt sitten äitienpäivä lahjaksi kun tykkää mallista yli kaiken ( marimekon laukkua mukaellen). Löysimpäst tämän kankaan meidän ainoasta kangaskaupasta ja harmittaa kun täällä ei oikeastaan ole kasseihin sopivaa kangasta laisinkaan kja eurokankaaseen tai ikeaan pääsee todella harvoin. Mutta pitkittä puheitta tässä kassi sitten on 08.05.2012 - 12:44
tuli ihan kulman takaa. En osannut odotttaa sitä vielä, mutta kiitokset kuuluu Kristiinalle. En osannut aavistaa kuka miun parini on ollut vaikka olemmekin tuttuja entuudestaan. En pistänyt yhtään pahakseni vaikka viimeisessä paketissa eollut yhtään lankaa ( taisin olla jopa onnellinen ettei ollut). Avaimen perä pääsi heti roikkumaan avaimiini Ensiksi pyydän anteeksi kuvan huonoa laatua, kun oetettu kännykameralla kun omani on lainassa ja halusin heti päästä raportoimaan sen.
04.05.2012 - 17:47
Kokeilimpa uutta laukku kirjaani ja tein Ämpäri laukun ohjeen mukaan
Ja sitten tein marinoituja vuokaleivoksia. En ole mikään leipoja tyyppi teen silloin kun minulle insipis iskee ja se tapahtuu aina silloin tällöin epäsäännöllisen epäsäännölisesti
Nyt tuli Tico Ticosta 2x junasukat ja näin ollen sain 33:lla grammalla kulutettua kokonaan snyltä saamani punaisen Tico Tico kerän pois ( toisen)
01.05.2012 - 12:08
Nyt ensimmäinen kerä sai melkein kokonaan kyytiä js niistä valmistui ihanat Tico Tico Olgat koossa 37/38
29.04.2012 - 12:04
Sainpahan kummityttöni siskon sukat lopulta valmiiksi ( värit vähän väärät kuvassa)
Sitrten on tullut tehtyä muutma pieni pipo jämistä
24.04.2012 - 07:44
Sain perjantaina paketti kortin, että snyn lähettämä paketti oli postista noudettavissa, mutta en kerinnyt kuin eilen hakemaan sen. Voi että kun taas oli ihana paketti. Kaikkea kivaa oli mukana. viron käsityölehtikin ( mulla ei tälläistä ollutkaan aikaisemmin). Langoista mietin vielä mitä teen, mutta varmaankin jotakin kummitytölleni niinkuin ehdotit. Sitten sain aikaisemmin jo pienen välimuistamisen, muitta en ole kerinnyt sitä / muistanut bloggailla tänne. No se tapahtuu tässä samalla sitten. Kiitos kauniista magneetista. tätä mulla ei ollutkaan.
19.04.2012 - 09:33
Ensiksi Ronja sai salasien askarteluystävän paketin
Sitten ronja sai paljastus paketin sky:ssa. Mutta empäs tiedä kuka sitten olikaan paketien lähettäjä. lähettäjä oli vain unohtunut kertoa minulle se oli nuppunen
Minja sai viimeisen pakettinsa Murunen 2v ja Minja kiittää yli kaiken ihanasta paketista
|